Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Raimo Heikkilä

ARMEIJAN HARMAISSA

Ennen alokasaikaa edelsi kutsuntatilaisuus Kouvolan seurakuntakeskuksessa. Sain tietää, että kutsunnoissa asevelvollinen hyväksytään yleensä vuoden tai kahden päästä alkavaan palvelukseen sotilaspiirin määräämään joukko-osastoon. Terveystarkastuksen jälkeen kutsuntatilaisuudessani ei ilmennyt mitään tekijöitä, mitkä olisivat estäneet varusmiespalvelukseni. Lautakunnalta, missä istui tiirailijoita ihan riittämiin, en pyytänyt mahdollisimman lyhyttä asepalvelusta. En  laittanut vapaaehtoisesti armeijan harmaita päälleni, vaikka puolustusvoimien komentajana oli kenraali Lauri Sutela. Sitä vastoin vapaaehtoisena asepalveluksen aloitti isäni, jonka kutsunnat olivat Vaajakoskella, Janakan koululla. Hänet hyväksyttiin kutsunnassa asepalvelukseen 17.7.1941 ja sotilasvalan hän vannoi Helsingissä 17.9.1941. Varusmieskauteni päätyttyä kuuluin noin 30 vuotta reserviläisenä Kaakkois-Suomen Sotilasläänin Kouvolan  sotilaspiirin esikunnan valvonnassa.

 

 

Kymen Jääkäripataljoonan perinnepäivä on maaliskuun 12. ja sitä vietetään Jaakko De la Gardien vuonna 1610 johtaman Moskovan valloituksen muistoksi. Perinnemarssi on Sibeliuksen Jääkärimarssi

Kymen Jääkäripataljoona itsenäisenä joukko-osastona päättyi Haminassa vuoden 1989 loppuun mennessä ja Pataljoonasta tuli osa Karjalan Prikaatia. Viimeinen tilaisuus Haminassa pidettiin 29.12.1989.


Asepalveluksen suoritin 2 / Kymen Jääkäripataljoonassa Haminassa 1976. Alokasaika kesti 31 päivää, minkä jälkeen alkoi kiväärimieskoulutus kestäen 45 päivää.

Eri vaihtoehdoista Hamina sopi minulle luontevammalta sillä Kouvolan Haminan välillä oli noin 60 kilometriä ja julkiset yhteydet kaupunkien välillä olivat hyvät. Asepalvelukseen astuin tiistaina kesäkuun 15 päivänä.

Aloitessani asepalveluksen KymJp:ssä piti olla kello 23:een mennessä. Jarmo Peltolan Volkkarin kyydissä saavuimme Haminan varuskunnan portille kellon ollessa melkein 23. Sen verran sotilasura jännitti, että pienet  vingerporilaiset olivat paikallaan.


​Täyttä terästä Jani ja tankki.

Normaalisti sotilasvala vannotaan alokas- eli peruskoulutuskauden päättyessä noin seitsemän viikon palveluksen jälkeen. Yleensä valaan kutsutaan varusmiesten omaiset, ja tilaisuuteen liittyy valaparaati, kenttähartaus, kalustoesittely sekä kenttälounas.

Tästä linkistä päästään kuulemaan virrenpätkää Vekaranjärven varuskunnan valatilaisuudessa vuonna 2012.

https://www.facebook.com/raimo.heikkila/videos/1224295114295316/

Valatilaisuus Utissa 2009:

https://www.facebook.com/raimo.heikkila/videos/1229667000424794/


Hamina oli kaupunki, missä oli pirusti varusmiehiä ja ympyräkatuja. Varuskunta sijaitsi keskellä kaupunkia. Iltalomalla, mitkä olivat keskiviikko- ja lauantai-päivinä, kerkesin ottaa pienet kännit Haminan seurahuoneella tai Ravintola Kasematissa.

Kaikki haminalaiset olivat muistini mukaan kutakuinkin sisäänpäin lämpöisiä. Tähän mielipiteeseeni vaikutti kyllästymiseni haminalaisiin kapiaisiin ja yleisesti varusmiehiin. Kapiaisia pidin viinaan menevinä öykkäröinä. Ilokseni pääsin kerran ollessani työmatkalla  seuraamaan, kun Ruotsin kuninkaalliset saapuivat helikopterilla presidentti Tarja Halosen ja tohtori Pentti Arajärven seurassa Haminaan. Kello oli noin aamu kymmenen. Yleisöä oli kertynyt kulkureitin varteen runsaasti. Aurinkoinen sää suosi vierailua. Yleisö sai mitä halusi, kun hurmaava kruununprinsessa Vctoria tuli näkyville. Kuninkaallinen vierailu oli Haminan 350-vuotisjuhlan kohokohta. Viimeksi kuninkaallisia oli vierailut Haminassa 220 vuotta sitten. Kuninkaalliset vieraat ja vierailun isännät tutustuivat raatihuoneeseen, Haminan Bastiooniin ja kaupungin museoon, miisä oli esillä mielenkiintoinen Katariinan II:n ja Kustaa III:n näyttely.

Palveluspäivä alkoi normaalisti klo 06.00 ja päättyy 18.00, minkä jälkeen oli mahdollisuus iltavapaan viettämiseen kasarmialueen Sotkussa. Komppania sijaitsi pitkässä ruskeassa rapatussa rakennuksessa, missä oli kaksi kerrosta. Komppanian vahvuus oli osapuilleen 35 sotilasta.

Viereisessä samanlaisessa rakennuksessa oli kranaatinheitin komppania. 1 /Kymen Jääkärirykmentti sijaitsi muutama sata metriä kauempana. Alikersantteja koulutettiin myös omassa yksikössä.

Ensimmäinen juhannus vietettiin kasarmilla. Heti alkuunsa jouduin Cooperin testiin, tavoitteena oli juosta 2700 m/12 minuutissa. Tämä matka jäi minun osalta 100 metrin päähän. Tästä ei muuta seurannut kuin kovennettua palvelusta. Kunnonkohennusta omalla ajalla kuukauden ajan ja pari kertaa viikossa.

Joukkueemme luti piti kerran ruokalassa johdetun ruokailun mallia: lusikka käteen ota! Tästä toiminnasta hän sai muistini mukaan kapteenilta nuhtelun.

Varusmiesten koulutus keskittyi mahdollisen vihollisen hyökkäyksen torjumisessa sissitoiminnalla, silloin kun se on valmistautumaton.

Vuosi 1976

Muistiini tulee reilu kylän kundi, Veikko Lavi ja hänkään ei ollut kuin käymässä Haminassa. Varsinaisesti Kymenlaaksolainen laulaja-lauluntekijä Veikko Lavi lauloi väärästä vitosesta ja Kervisen kaljabaarista Hauskojen laulujen illassa vuonna 1976. Siis, silloin kuin minäkin marssin haminassa. Kervisen baari on varastetun tiedon mukaan sosiaali- ja kulttuuripoliittinen kupletti. Se kertoo kuppiloiden väestä, joilta kaiken muun lisäksi oltiin riistämässä keskikaljakin.

Tytöillä oli Haminassa mistä valita. Minun seksikokemukset Haminassa jäivät vain tyttöjen kyttäilyyn ja uneksimiseen. Likat taisivat olla pihtareita.

1976 perinteitä vaalinut Haminan Pallonlyöjät jäivät pesäpallon mestaruussarjassa viimeiseksi. Samaan aikaan Kouvolan KPL voitti mestaruuden.

Oman työpaikkani nelisenkymmentä ammattiosaston jäsentä lähti maaliskuussa 1976 tiedusteluretkelle Leningradiin. Tästä retkestä päättelin, että kansakuntamme vihollinen ei enää tulisi idästä.

Reserviupseerikoulu on ollut osa Haminan kaupunkia jo vuodesta 1920 jona aikana se on kouluttanut yli 160000 upseeria. Minun ollessa varusmiespalveluksessa RUK:n kurssi 152:n vahvuus oli 850 upseerioppilasta.

Sotilaskoti sijaitsi punaisessa tiilitalossa Kadettikoulunkadulla. Vuonna 1976 sotilaskodin soitetuin kappale oli M.A. Nummisen esittämä Kumipallona luoksesi pompin. Tätä saatiin rukkilaisten toimesta kuulla leväristä peräjälkeen ja päivän päästä. Voi, että se kohotti reserviupseerikokelaiden itsetuntoa.

Kumipallo

Kumipallona luokses pompin taas.
Kumipallona luokses pompin taas, ahahahaa.
Mä olen kumipallosi, sun leikkikalusi vain.
Olen kumipallosi, sen osan sinulta sain.
Pakoon lähden näin, tunnen katsees selässäin
ja minä kumipallona luokses pompin taas.
Kumipallona luokses pompin taas.

Vaikka rakkauttain sivuun aina heitätkin,
kun mua kutsut vain, on taas kaikki sekaisin,
ja minä kumipallona luokses pompin taas.
Kumipallona luokses pompin taas.

Mä tiedän vikas sun, mut sinuun aina rakastun
ja yhä kumipallona luokses pompin vain.
Kumipallona luokses pompin vain.
Kumipallona luokses pompin vain, jahahahaa.

Pompi pompi sydänparka
Pompi pompi sydänparka, a-aa.
On olo kumipallonasi joskus vaikeaa.
Kunpa lempinallesi voisin mä kukistaa
ja hiljaa sun kanssas iltaisin
pään tyynyyn painaa lopultakin
mä silloin kumipallonasi pompi enää en,
kumipallonasi pompi enää en,
kumipallonasi pompi enää en.


- M. A. Numminen

 

Irwinin vuoden 1976 lauluja olivat minulle mieleiset Häirikkö ja Haistakaa paska koko valtiovalta.

Minun Supillani (Sumbeam 900) kävimme usein joukkueen alikersantin kanssa Kotkassa huvittelemassa. Ravintola Kairo oli useimmin käyntimme kohteena. Alikersantti oli siitä hyvä iltaloma kaveri, sillä hän sai sovittua joukkueen päivystäjien kanssa myöhemmän tuloaikamme kasarmille. Iltalomamme vaihtui kello yhdeksästä kello 24:ään.

Koulutus kunnon sotilaaksi


Jääkärin morsian oli rynnäkkökivääri mallia 1962. Alokasaikana rynkky ja polkupyörä tulivat totisesti tutuiksi. Rynnäkkökivääri piti osasta purkaa ja koota pikapikaa ja kiväärin lukon irrottaminen ja takaisin laitto 30 sekunnissa oli jokaisen jääkärin perustaitoja. Lukko piti myös osasta laittaa paikoilleen silmät peitettyinä. Piipun öljyäminen oli oma asia erikseen. Ampumaharjoitukset kovilla pateilla olivat Lupinmäen ampumaradalla. Mikään mestari ampumisessa en ollut. Kävipä niinkin, että ammuin oman tauluni sijaan viereiseen tauluun.

Jääkärien liikuntavälineenä oli polkupyörä. Polkupyörän pysäyttäminen ja pöpelikköön raahaaminen oli osa koulutusta. Siinä risut katkeilivat ja tanner tömisi. Kaatumiset tietenkin naurattivat muita polkupyörällä marssivia. Pääasiallisesti pyöräilimme Lelun maastossa, mistä on valtatie seiskaa rajalle noin 31 kilsaa.

Koulutukseen kuului myös miinojen asentaminen teille ja poluille estämään vihollisen etenemistä. Tätä harjoiteltiin uudestaan ja uudestaan. Harjoituksiin oleellisesti kuuluivat sytyttimien asentaminen sementtiseen ja kymmenen kiloa painavaan murikkaan. Kerran päätettiin porukalla, että jätetään sytyttimien asentaminen väliin, sillä ei luti meidän mielestä sentään viitsinyt kaivaa maasta miinojamme ja tarkistaa olisimmeko asentaneet sytyttimet. Luulo ei ollut tiedon väärti. Se saatana meni ja tarkasti miinamme ja huomasi meidän laiskuutemme. Pidimme lutia nipona kouluttajana ja varauduimme pahimpaan. Ensimmäinen käsky oli kiivetä petäjään yksi kymmenen kiloinen pyöreä miina toisessa kädessä. Petäjä eli mänty on karujen olosuhteiden puu, joka kestää kylmää, kuivuutta ja ravinteiden niukkuutta, mutta valokasvina edellyttää paljon valoa. Tätä lujuutta luti odotti myös meiltä niskuroivilta jääkäreiltä. Toiset pääsivät traktorin lavalle, mutta älynväläyksen tehneiden osalle tuli kävellä muutama kilometri miinat molemmissa käsissä.

Kuvassa soppatykki mallia 1929, millä valmistin leireillä ja sotaharjoituksissa ruoan.

Soppatykillä tuli ammuttua 121 päivää 12.10.1976 alkaen. Tuolloin kasarmilla vietetty aika oli kuin olisi siviilityössä, kuudeksi sotilaskotiin ja kahdeksi takaisin kasarmille. Sotaharjoitukset soppatykin äärellä oli vaativaa työtä, sillä ruokaa oli oltava kaikille. Onneksi taistelijat olivat kyllä pieniin makuhaittoihin anteeksiantavia. Talvella Pahkajärvellä suoritetut sotaharjoitukset vaativat oman lisänsä. Tulen soppatykin uunissa oli oltava jatkuvasti ja aamupuuron oli oltava lämmintä, mutta ei palanutta ja jakeluastioidenkin toivottiin olevan kutakuinkin puhtaat edellisestä ruoasta. Ruoan hakijat piti voidella ylimääräisellä lenkkimakkaralla, mitä pidettiin lämpimänä soppatykin etukattilassa. Varusmiehille tarjottiin varuskunnassa kunakin päivänä kolme ateriaa: aamiainen, lounas ja päivällinen. Joukkojen toimiessa maastossa pidettiin vaatimuksena, että jokainen sai vähintään kaksi lämmintä ateriaa vuorokaudessa.

Ensimmäiset nykymalliset soppatykit otettiin käyttöön Suomessa jo vuonna 1929. Se osoitti toimintavarmuutensa sodissa ja vuosikymmenien mittaan kestävyytensä, sillä vuosien mittaan valmistetut keittimet ovat yhä nykyäänkin käytössä modernisoituina puolustusvoimilla sekä yksityisillä.

Alunperin M/29 soppatykki oli suunniteltu hevosvetoiseksi ja renkaiden virkaa toimitti puiset kärrynpyörät. Sen 200 litran kattila oli mitoitettu vahvennetun komppanian tarpeisiin. Puilla lämmitettävän M/29 soppatykkini tärkein rooli oli taistelijoiden muonituksessa.

1986 oli vuorossa jälleen kertausharjoitukset Karjalan Prikaatissa. Tämä harjoitus oli tähänastisista käymistäni kertausharjoituksista helpoin. Saimme olla melko lailla paikoillamme ja rynkkäriäkään ei tarvinnut liata kuin ampumaradalla. Kenttäkeittiömme kouluttajana toimi vääpeli Nikki, jonka liiallisella nipottamisella onneksi vältyttiin. Porukamme ilonpilleri oli kouvolalainen Pekka Saastamoinen, joka toi repussaan viisi pulloa kossua. Vääpelimme sai tietää kossusta, mutta antoi asian olla kunhan hoidettiin tehtävämme. Harjoituksen päätyttyä olimme Pekan kanssa pesemässä soppatykkiä Vekaranjärven varuskunta-alueella. Vääpeli Nikki tuli luoksemme ja pyysi meidät kahville Vekaranjärjen kahvilaan. Kahvin sijasta ostimme isot tuopit keskikaljaa. Kuppilan pihalla hän torui meitä tempauksestamme. Emmekö huomanneet, että harjoitusta vetävä kapteeni oli myös kahvilassa. Tästä voi koitua harmia, puhisi vääpeli Nikki. Se, että saiko vääpeli satikutia jäi mysteeriksi.

Neuvostoliittolaiset ajoneuvot: Zil-157 ja Gaz 69 M ja suomalaiset Valmet traktorit tulivat sotaharjoituksissa tutuiksi.

 

 

Marssilaulukilpailu

Alokasaikanani pataljoonan luutnantti järjesti marssilaulukilpailun. Marssilauluna tupien väliseen laulukilpailuun tupamme sai Sillanpään marssilaulun:

Kotikontujen tienoita tervehtien
tämä laulumme kaikukoon,
yli peltojen, vetten ja tunturien
aina Hangosta Petsamoon.

Sama kaiku on askelten,
kyllä vaistomme tuntee sen,
kuinka kumpujen kätköistä, mullasta maan
isät katsovat poikiaan.

Sinä tiedäthän veikko mun vierelläin,
mikä retkemme tänne toi.
Ilomielin me riensimme sinnepäin,
missä yhteinen kutsu soi.

Tapa tuttu jo taattojen
nyt on hoidossa poikasten:
Kun on vaaralle alttiina syntymämaa,
kotiaskaret jäädä saa.

Mitä lieneekin aarteita Suomessa,
toki kallehin on vapaus.
Tääll' on suorana seistä ja kaatua
joka miehellä oikeus.

Siis te lapset ja vanhukset,
ja te äidit ja morsiamet,
niin kauan teillä on suojattu lies
kun on pystyssä yksikin mies.

Mielestämme marssimme ja lauloimme parhaiten, mutta luti antoi palkinnon muiden perustelujen vuoksi. Joukossamme oli aika velikultia, jotka eivät ottaneet asepalvelusta asianmukaisesti.  Joukkueemme laulaessa marssilauluja matkalla Pampyöliin, Ortodoksisen hautausmaan vainajatkin kääntyivät haudoissaan osoittamaan kunnioitustaan.

Vapauduin asepalveluksesta 9.2.1977.

Kymen JääkäriRykmentin 2jk. Seison edestä kolmannen rivin oikella laidassa.


Kertausharjoituksissa

Vapauttani kesti vuoteen 1979, jolloin kertasin asepalvelusoppeja Karjalan Tykistörykmentissä. Kertausharjoitukseen kokoontumispaikkana ja varusteiden jakopaikkana oli Valkealan koulukeskus. Tästä reissustani on muistoissani 55 numeroiset nahkasaappaat. Ne olivat ystäväni Erkki Mykkäsen mukaan viimeiset jaossa olleet. Jotta saappaat pysyisivät jalassa, oli varsiin työnnettävä jahtimakkarapötköt. Nämä makkarat seurasivatkin minua aina kotiini saakka. Puolustusvoimien komentaja vieraili joukko-osastossamme. Olin silloin vartiovuorossa vartioimassa tankkia, mikä oli todellisuudessa puupino. Näin Suomen lipulla varustetun auton saapuva teltallemme. Onneksi oli piilossa puun takana vättyäkseni ilmoitukselta. Mukanani oli Jerry Kotton mitä ajankuluksi lueskelin. Perhana, kersantti Erkki Mykkänen sai minut kiinni itseteosta. Tästä Eki muistuttaa minua vielä tänäpäivänäkin.

 


1995 olin jälleen kertausharjoituksessa. Tämä joukko-osasto oli osa Kouvolan Pataljoonaa, mikä oli perustettu 1.1.1990. Harjoituksen porukka koostui lähes täysin rserviläisistä. Tässä kertausharjoituksessa alaisenani oli yksi ”sotilas”. Muuna porukkana olivat sissit, joille oli valmiiksi jaetut sissimuonat. Ainoana tehtävänäni oli oleminen huoltoporukoiden matkassa. Siinä sitä olikin, sillä jatkuvat majoituspaikkojen vaihdot saivat heikon yleiskuntoni koetukselle. Kertausharjoituksen päätteeksi pidettiin kovapanosammunnat Pahkajärvellä. Tehtäväni oli hiipiä ampumapaikalle ja ampua valopatruunoilla maaliin, jonka jälkeen ryömin takavasemmalle. Luulen, että ylennykseeni vaikutti tyylikäs kaatuminen kivenlohkareeseen perääntymisvaiheessa. Tätä tapahtumaa oli seuraamassa arvovaltainen vierasjoukko, mm. puolustusvoimien komentaja. Minulla oli mahdollisuus seurata kenttätykistön ampumaharjoitusta. Viiden tykin yhteislaukaus oli vaikuttava kokemus. Maa tärisi ja kaiku vastasi pamaukseen. Kertausharjoitusten seurauksena tai takia minut ylennettiin korpraaliksi ja alikersantiksi. Että sillä lailla.

 


Sain kutsun saman vuoden elokuussa pidettävään viisipäiväiseen kertausharjoitukseen. Pelkäsin paukkeen aiheuttavan tinnituksen uusiutumisen. Kuitenkin menin Vekaranjärvellä pidettävän kertausharjoituksen terveystarkastukseen. Kerroin tarkastusta suorittavalle lääkärille hiljattain todetusta korvansoimisesta. Nyt korvan soiminen oli kutakuinkin hallinnassa. Lääkäri totesi minut terveydeltäni kyvyttömäksi osallistua kertausharjoitukseen ja lähetti minut kotiin. Olin tosi tyytyväinen lääkärin päätökseen olinhan jo 48 vuotias. Olin aivan liian vanha sotaharjoitukseen.


Pahkajärven ampuma-alue on Puolustusvoimien käyttämä ampuma-alue Valkealassa ja Mäntyharjulla. Se liittyy Karjalan Prikaatiin ja sijaitsee sen Vekaranjärven varuskunnan läheisyydessä. Siellä harjoittelee myös Reserviupseerikoulu. Pahkajärven pinta-ala on noin 8 300 hehtaaria.

Ilmailunäytös Utissa:

https://www.facebook.com/raimo.heikkila/videos/894552420602922/?l=1726703525912116503

 

 

 

 

 

 

 

©2017 Raimo Heikkilä - suntuubi.com