Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Raimo Heikkilä

Päivitetty 19.3.2015

KOUVOLAN JAKELUALUEEN ALUEJOHTAJA KALERVO KERO

Kalen harrastuksiin kuuluivat kesämökkitouhuilu sekä ns. matkaveneily Sai­maan vesistössä. Talvella laskettelua ja hyö­tyliikuntaa ja ripaus hiihtoa.

Saabismi oli osana Kalen jokapäiväistä elämää. Siis Saab 96.

 

Kalervo Kero oli pidetty pomo. Turha hätäily työssä ei ollut hänelle tyypillistä, asioita piti puntaroida rauhassa etsien paras vaihtoehto. Joskus tämä oli työkavereista liiankin perusteellista. Kalervo Kero sai tehtäväkseen mm. järjestää postinsaajien postilaatikot teiden viereen. Siinä sitä urakkaa olikin.
 
Posti-telen muuttuminen valtion liikelaitokseksi toi mukanaan muutoksia Postin organisaatioon. 1990 posti teki  organisaatiouudistuksen, minkä tuloksena syntyi Kouvolan jakelualue. Kouvolan jakelualue piti sisällään Kouvolan ja Kotkan tuotantoalueet. Kouvolan jakelualueen keulaan valitiin Kalervo Kero ja sihteerin hommia hoitamaan Eeva Multanen. Kouvolan jakelualueen yhteistyöryhmä muodostui seuraavasta kokoonpanosta: Työnantajan edustajat aluejohtaja Kalervo Kero, tuontantoalueen pääliköt Hannu Rantala Kouvolasta ja Esko Kourula Kotkasta. Työntekijöitä ryhmässä edustivat Postiliiton edustajina työsuojeluvaltuutettu Hannu Kajander, Markku Kolsi Karhulasta ja allekirjoittanut.
Putki- ja verkkoajattelu johti siihen, että Postin kokonaisetu vaarantui. Hyvin tarkasti tutkittiin oman yksikön kustannuksia huomioimatta Postia kokonaisuutena.

Laakereilla istuminen ei enää onnistunut vaan vaadittiin enemmän tekoja.

Kalervo Kero joutui jäämään vakavan sairauden vuoksi ennenaikaisesti pois Postin palveluksesta. 

 


Posteljoonien uusien virkojen jakaminen eri paikkakunnille ei tuntunut osuneen oikeaan

osoitteeseen. Harvoin jako osui niin, että se kaikkia tyydyttäisi. Uusia virkoja annettiin vähän viran

anojiin nähden. Kouvolassa vallinnutta tilannetta toivottiin vain tilapäiseksi.

Kouvolan kaupungin voimakkaan kasvun ja valtiovallan säästötoimien johdosta oli

postimiesvirkojen lukumäärä Kouvolan postikonttorissa jäänyt pahasti jälkeen tarpeen

edellyttämästä määrästä. Työmäärä vuosivuodelta oli lisääntynyt ja monipuolistunut. Postimiesten

työ oli Kouvolassa monipuolisempaa ja vaativampaa kuin sellaisilla paikkakunnilla, missä

postimiesten pääasiallinen työ oli kirjeenkanto.

Muinoin postimiehet olivat suuresti arvostettuja virkamiehiä. Ylpeänä ja vähän onnellisena pidettiin
päässä koppalakkia, mikätoi mieleen komissaarin ja virkapukukin oli mittatilaustyötä.
Postimiehet tunsivat ylpeyttä työstään ja postinsaajatkin tunnustivat työn tärkeyden. 
 
 

Pääesimies KUSTAA A. NUORIVUORI
syntyi Viipurissa 2.11.1915. Postin palvelukseen hän tuli syksyllä 1935 ja liittyi osaston jäseneksi 1.1.1939. Osastossa Kustin aika oli vuosina 1958–1960, jolloin hän tarmokkaana sihteeri-rahastonhoitajana pani osaston talouspuolen reilaan. Kouvolan posti- ja lennätinkonttorin postimieheksi hänet nimitettiin vuonna 1947 ja ylipostimieheksi 1956. Esimiehen nimityksen hän vastaanotti 1.10.1962. Postimiesten pääesimies hän oli vuosina 1971–1978. Eläkkeelle hän siirtyi 1978. Nuoruusvuosinaan Kusti, kuten häntä yleisesti kutsuttiin, oli innokas urheilija. 100 metrin juoksu ja suunnistus olivat hänen lempilajejaan ja soittokuntatoiminta oli myös Kustin mieleen.
 
Kustaa A. Nuorivuori otti minut postin palvelukseen 1972. Tätä ennen olin ollut
 
postin sanomalehdenjakelun kesäsijaisena ja jouluapulaisena.
 
Yleneminen virassa ei ollut häävin nopeata ainakaan minulla.
 
Yhtenä vaatimuksena oli hyväksytysti suoritettu postimiesten alkeiskurssi,
 
 minkä suoritin suurempia rehkimättä 1976 ja postimieskurssin 1978.
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Matti Ojala ja meikäläinen onnittelevat Aila Ahtiaista hänen 50-vuotispäivänään.
 


Päivitetty 24.3.2015. Kuvassa Kalevi Häkkinen ja Myllykosken postikonttorin virkailijoita

Eino Kalevi Häkkinen

Kalevi Häkkinen tuli Postin palvelukseen 6.2.1952 Myllykosken posti- ja lennätintoimistoon. Postimiesten esimiestehtävissä Kale toimi 1.3.1973 alkaen hoitaen työtehtävää aina kuolemaansa vuoteen 1991 asti. Hän oli laaja-alainen puuhamies niin postissa kuin harrastuksissaankin, hoitaen pääasiassa omatoimisesti Myllykosken Postin vaikeimmatkin asiat. Postiliitossa hänet tunnettiin tinkimättömänä työntekijöiden edunvalvojana aikana, jolloin puoluekannalla oli suuri merkitys. Puoluekannaltaan Kale oli SKDL:n jäsen. Toimiessaan Postiliiton Kaakkois-Suomen piirijärjestössä hän kuului vähemmistöryhmään.
Minulle Kalevi oli esimies, joka ei kuvia kumarrellut. Omapäisesti Kalevi Häkkinen ajoi hänelle tärkeitä työasioita ohittaen toisinaan hänelle turhat Postin organisaatiot. Tästä toiminnasta hän ei saanut useinkaan ystäviä, erityisesti Kaakkois-Suomen postipiirissä häneen oltiin suivaantuneita.
Kunnallisissa luottamustoiminnassa Kale oli vuodesta 1964 alkaen toimien mm. kaupunginvaltuuston jäsenenä.

Ansiostaan hänelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein. Kalevi Häkkisen äkkinäinen kuolema kosketti ikävästi kaikkia hänen ystäviään. 

 


  

Pitkäaikainen ammattiosaston taloudenhoitaja, ylipostimies Matti Laine oli hiljainen, vaatimaton ja vakaa hoitaen yli kaksikymmentä vuotta osaston kassaa. Tämän mahtavan basson omistavan miehen hieno harrastus oli auttamisen ilo ja lähimmäisen rakkaus. Matin teknillinen taito ylti niin pesukoneiden korjauksista höyrykihartimiin ja taksa oli sivuseikka. Matti toimi myös kirkollisissa luottamustehtävissä.

 

 

Palkkani ei päätä huimannut ollessa 1981 kunnioitettavat 3293 markkaa. Virkamiehen leipä on pitkä mutta kapea. Tämä merkitsi, että minua oli lähes mahdotonta erottaa. 

Talvipakkasilla Kouvolan Töröstinmäellä kutakuinkin postijakelureittini puolivälissä tuli epäilys uravalintani oikeellisuudesta. Onneksi jakelureitilläni oli tavallista mukavampia postinsaajia.

Piiripäällikkö Arvo Karjalainen teki oikean päätöksen määräämällä minut joulukuun alussa 1977 Kouvola 10 postikonttorin ylimääräisen postinkantajan toimeen. Postimieskurssin käytyäni 1978 mahdollisuudet uralla etenemiseen olivat olemassa. Hyvä kurssitodistus myötävaikutti siihen, että Kaakkois-Suomen postipiirin piiripäällikkö Matti Mansikkaniemi määräsi minut   vuonna 1981
ylimääräisen postimiehen toimeen ja 1983 ylemmän palkkaluokan postimiehen virkaan. 


 


Ammattiosaston arkisto
Päivitetty 26.3.2015
 
Ylipostimies LEO SAVOLAINEN (kuvassa keskellä)  liittyi osaston jäseneksi 1.4.1945. Osaston luottamusmies hän oli 1974–1978. Leksa toimi matkanjohtajana useilla osaston tekemillä retkillä.  Osaston edustajana kolmessa liittokokouksessa. Urheilussa päälajeina olivat suunnistus ja hiihto.
Kuva pikkujouluissa 1980. vasemmalta Mosse Karjalainen, Leksa Savolainen ja Liisa Sulanen. 
Vesa Lotti kirjoitti ammattiosaston lehteen 1991:
"Leo olet niitä harvoja miehiä, joka on tullut toimeen kaikkien ihmisten kanssa, niin työssäsi kuin varmasti muussakin elämässäsi. Ymmärtämyksesi etenkin meitä nuorempia miehiä kohtaan ansaitsee täyde tunnustuksen. Parhaana osoituksena siitä on se, että olet vielä vanhempana miehenäkin jaksanut osallistua nuoren huonekuntamme toimintaan".
 


Vasemmalta autonkuljettaja Erkki Mykkänen ja Kaakkois-Suomen postipiirin Saab. Valokuva Erkistä on otettu 1975.  Keskellä autonkuljettaja Kari Laakso ja 
oikealla Esko Huopainen.

Mykkäsen Ekiltä saatiin kuulla aivan uskomattomia juttuja. Tarinankertoja vaille vertoja.

 

 

©2017 Raimo Heikkilä - suntuubi.com